Kodinhoitohuoneeseen saimme asennettua viimein viimeisen kaapin, kun lasikuitutapetti laitettiin eilen paikoilleen. Kaappiin sijoitetaan keskuspölynimurin keskusyksikkö. Varsinainen läpivienti täytyy tehdä huomenissa, koska kaikki reikäterämme olivat aivan liian suuria. Kaikki muu on kuitenkin valmiina odottelemassa yksikön nostoa paikoilleen. Saammepa sitten testattua, että imuluukut varmasti toimivat ennen kuin kaikki katot ovat ummessa. Keskuspölynimurimme on Allaway:n C30 premium. Pakettiimme kuuluu kaiken kaikkiaan kolme imurasiaa (yksi yläkerrassa ja kaksi alakerrassa), kaksi rikkaluukkua (keittiössä ja tuulikaapissa) ja yhdeksän metriä kahvakäynnisteistä letkua.

Iltaisin alkaa jo hämärtymään niin, että kuvat meinaavat jäädä epätarkoiksi, jos raksalla häärää ilman valoja.

Lasikuitutapetin kuosi on pellava, mutta väri ei todellakaan ole tuo kuvan vihreä! Maalaamme tilan luultavasti jollain rusehtavalla.