Tuulikaapin suhteen on koko projektin ajan sutinut tyhjää, mutta tänään sitten välähti. Emme todellakaan halua tavallista (ja tylsää tuulikaappia)! Tilassa on lisäksi talon sähkökeskus, joka ei myöskään hivele ulkonäöllisesti silmää. Kaappi pitäisi saada siis pois silmistä, mutta kätevästi ulottuville. Jostain se idea sitten tuli: Yhdelle seinälle raakalautaa, joka maalataan jollain valkoisen savyllä. Samaisesta laudasta tehdään ovi, joka ulottuu lattiasta kattoon ja sulkee taaksensa sähkö- ja telekaapit (kuvassa oikeassa alareunassa). Tilan toisessa nurkassa kulkee kotelointi yläkerran vesiputkille (oikea ylänurkka), sekin saa verhokseen laudan. "Koteloiden väliin tehdään "ikkuna", jossa ikkunalasin virkaa hoitaa peili. Muut seinät tapetoidaan Pellava kuvioisella lasikuitutapetilla ja maalataan vaalealla pellavan sävyllä. Katto on samaa valkoista MDF panelia kuin muuallakin talossa ja lattiassa on  tummahko 30 x 45 laatta.

Meinasin tikahtua nauruun tätäkin sketsiä tehdessäni: onhan minulla suunnittelu työkalut!! (Paint) No, kyllä tästä itsekin hiukan konkreettisemman kuvan saa mahdollisesta lopputuloksesta. Pitää toivoa, että tämä idea toimii myös käytännössä, sillä kaikkihan tietävät mitä yhteistä on insinöörillä ja salamalla? Ensin välähtää ja sitten korjataan vahingot XD